Pohdin yhtenä aamuna ääneen parikymppiselle tiimiläiselleni, että mua tuntuu leimaavan jonkinlainen lääväisyys.

Olen kyllä periaatteessa ihan siisti. Käyttövaatteeni ovat laadukkaita ja huolehdin niistä tarkkaan: pesen, tuuletan, höyrytän ja siistin nukasta. Poistan tahrat ja lankkaan nahkakengät.

Sitten päästään siihen lääväisyyteen: saatan pukea rumat toppahanskat villakangastakin kaveriksi, syödä junassa tuorepuuroa vanhasta hillopurkista tai kantaa eväät toimistolle elämää nähneessä Lapin Kulta -kylmäkassissa.

Edellisessä työpaikassani raahasin 1,5 litran vissypulloa juomapullona niin kauan, että työkaverini ostivat minulle lahjaksi sievän alumiinisen vesipullon.

Kukkaroni on ollut rikki jo vajaan vuoden. Kännykkäkoteloni purkautuu rumasti. Avaimenperänä mulla roikkuu vaarini vanha avainpussukka ja lapseni kirppikseltä löytämä muovikrokotiili.

Kotivaatteeni eivät missään nimessä ole siihen tarkoitukseen hankittua loungewearia vaan nimenomaan kulahtaneita vanhoja käyttövaatteita, jotka olen ”alentanut” koti- ja mökkivaatteiksi (sori Marie Kondo, tässä asiassa me ollaan täysin eri mieltä).

Saatte varmaan kiinni jutun juonesta.

Tiimiläiseni totesi hetken juteltuamme, että estetiikka toi lääväisyyskin on. No niinpä! Rakastan nuorisoa.

Miksi en yksinkertaisesti osta parempia?

Olen törmännyt somen ihmeellisessä maailmassa termiin underconsumption core, jolla viitataan vähemmällä elämiseen ja olemassa olevien tavaroiden loppuunkuluttamiseen. Mun lääväisyyteni on juureltaan aika lailla tätä ”underconsumptionia”. Käytän kaiken loppuun enkä korvaa olemassa olevia tavaroita hienommilla. Korjaan ja korjautan mieluusti vaatteita ja asusteita, jotta ne pysyvät käyttökelpoisina ja siisteinä.

Jos epäsiisteys haittaisi mua, koko höskä olisi teknisesti ratkaistavissa helposti: pitäisi kävellä kauppaan ja ostaa vaikkapa hansikkaat, lompakko, lasinen eväsastia ja ehkä joku pienempi kylmälaukku, joka mahtuu reppuun. Kenties joku kiva oloasu vielä siihen päälle.

En kuitenkaan tee niin kahdesta pääsyystä:

1. En pidä ostelemisesta. Kaupoilla kierteleminen on musta tylsää ja pakettirumba rasittavaa. En halua käyttää aikaa tai rahaa tavaroiden etsimiseen, kun ei ole pakko.
2. Nykyiset tavarat toimivat riittävän hyvin. Ne ovat rumia, mutta ajavat asiansa. Haluan ajatella, että rumien tavaroiden käyttäminen on jonkinlainen kannanotto normaalin kuluttamisen puolesta. Kaiken ei tarvitse olla uutta tai edes siistiä tai edes ehjää (!) ollakseen aivan kelvollista.

Mullakin on toki rajani. En esimerkiksi käytä tahraisia vaatteita toimistolla, vaikka niissä ei sinänsä olisi muuta vikaa. Muistan Julia Thurénin joskus käsitelleen tätä tahra-asiaa, ja mietin kyllä itsekin toisinaan, onko vaate automaattisesti pilalla, jos siinä on pieni kestotahra. En tiedä, mutta on mulla aika korkea kynnys sellaista käyttää ihmisten ilmoilla työkontekstissa. Mökin lähikaupassa joku tahrainen vaate on mulle sen sijaan aivan yhdentekevä.

Olen sitä mieltä, että jos asioiden loppuun käyttäminen trendaa jossain päin somea ja innostaa yhdenkin ihmisen mukaan, niin ehdottoman hienoa! Samaan aikaan olen sitä mieltä, että tämäntyyppisen käytöksen soisi normalisoituvan niin, että kyseessä ei olisi erillinen ilmiö.

Ylisukupolvinen lääväkokemus

Mulla on oikeastaan aina ollut sellainen olo, että olen lääväinen, vaikka mitä yrittäisin. Se on mun ydinkokemukseni jo lapsesta asti. Rehellisyyden nimissä on todettava, että lapsena näytin kyllä usein aika erikoiselta, koska rakastin yhdistellä erilaisia kuosillisia ja todella kirkasvärisiä vaatteita, kuljin paljain jaloin, hiukseni rastoittuivat, käytin itse tekemiäni asusteita ja muistan korvanneeni luovasti jonkun paidannapin kiharretulla lahjanarulla….

Äitini on joskus pohtinut samaa, joskin hiukan erilailla sanoitettuna. Hän on todennut, että miten kaikki muut ovat niin siistejä, kun mulla on aina takki auki ja kaulahuivi lepattaa ja hiuksetkin roikkuu silmillä. Oletan, että hänen tunnemaisemansa on sama.

Onko kyseessä ylisukupolvinen lääväkokemus?

Ilona

ps. äitini puolesta on sanottava, että hän on kyllä oikeasti aina siistin ja huolitellun näköinen.